Suomen parasta taloyhtiötä kehitetään kaikkien asukkaiden hyväksi

As Oy Säästöpyrstön puheenjohtaja Sari Ahonen (vas.), hallituksen jäsen Tommi Pikkarainen ja isännöitsijä Katja Pesonen ottivat ilon irti voitosta.

Suomen parhaaksi taloyhtiöksi on tänään valittu As Oy Säästöpyrstö, joka erottui edukseen muun muassa selkeällä tulevaisuuden tavoitteella ja visiolla: yhtiö haluaa olla yksi Vantaan arvostetuimmista taloyhtiöistä vuonna 2028.

– Tavoitteeseen pääsemme pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella tekemisellä. Noudatamme strategiaa ja kuuntelemme niin osakkaita kuin asukkaitakin, hallituksen puheenjohtaja Sari Ahonen ja hallituksen jäsen Tommi Pikkarainen kertovat.

Tikkurilassa sijaitsevalle taloyhtiölle kilpailun voitto vahvistaa sen, että yhtiötä on kehitetty oikeaan suuntaan.

– Olen iloinen, että hallituksella on tarmoa ja halua tehdä muutoksia, yhtiötä isännöivä Katja Pesonen Asunto Maisteri Oy:stä sanoo.

Hänen mukaansa yhtiön kattava ja yhtiökokouksessa hyväksytty strategia tuo jatkuvuutta ja turvaa tekemiseen ja asumiseen. Yhteistyö hallituksen kanssa on sujunut hyvin ja yhdessä on saatu paljon aikaan.

– Isännöinnillä on suuri rooli taloyhtiön johtamisessa. Katja on ajan hermolla ja antaa paljon vinkkejä ja neuvoja. Hän kannustaa tekemään, Ahonen ja Pikkarainen kiittävät.

Kiitosta avoimuudesta ja kaikkien huomioimisesta

Yhtiö sai tuomaristolta kiitosta avoimuudesta. Avoin taloushallinto ja osakkaidenkin pääsy tärkeiden asiakirjojen ääreen sujuvoittaa asumista.

– Lisäksi taloyhtiöllä on sen omiin tarpeisiin tehty strategia, joka on pohdittu tarkkaan niin vahvuuksien kuin heikkouksienkin kautta. Taloyhtiön viestinnässä otetaan huomioon kaikki osakkaat ja asukkaat: viestintä ulottuu perinteisestä ilmoitustaulu- ja kirjeviestinnästä Facebook-ryhmään ja taloyhtiösivuihin, tuomaristo perusteli valintaa.

Kotitalo-median päätoimittaja Maria Mäkisen mukaan nyt viidennen kerran järjestetty kilpailu nostaa taloyhtiöasumisen profiilia sekä hallituksen ja isännöinnin hyvän ja toimivan yhteistyön merkitystä.

– 2,7 miljoonaa suomalaista asuu taloyhtiöissä. Julkisuudessa puhutaan usein taloyhtiöelämän ongelmista, vaikka suurin osa on tyytyväisiä asumismuotoonsa. Haluamme tuoda esille hyviä esimerkkejä suunnitelmallisesta taloyhtiön kehittämisestä, jota hallitus, isännöinti ja osakkaat ja asukkaat tekevät yhteistyössä.

Kunniamaininnan kilpailussa sai turkulainen As Oy Sairashuoneenkatu 14. Finaalissa olivat myös Asunto Oy Jalkarannan-Metsä (Lahti), As Oy Pusurikallio (Forssa) ja Asunto-osakeyhtiö Vallilan Pienasunnot N:o 2 (Helsinki).

Suomen paras taloyhtiö -kilpailun järjestää Isännöintiliiton julkaisema Kotitalo-media. Paras taloyhtiö palkitaan joka toinen vuosi Kiinteistömessuilla. Tänä vuonna etsittiin yhtiötä, joka suunnittelee tulevaisuutta pitkäjänteisesti ja viestii esimerkillisesti. Voittajat valitsi raati, johon kuuluivat Kotitalo-median päätoimittaja Maria Mäkinen, Motivan viestintäjohtaja Kati Laakso, Vahanen Pro:n strategia-asiantuntija Anu Norros ja Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Palkinnoksi voittajayhtiö sai kunniakirjan ja 1 000 euroa.

Lisätietoja:

Maria Mäkinen
päätoimittaja, Kotitalo-media
maria.makinen@isannointiliitto.fi
044 974 3578

Sari Ahonen
hallituksen puheenjohtaja
sari.ahonen@kotikone.fi
050 327 1539

Katja Pesonen
isännöitsijä, toimitusjohtaja, Asunto Maisteri Oy
katja.pesonen@asuntomaisteri.fi
040 722 0580

Kuvapyynnöt:

Maria Mäkinen
päätoimittaja, Kotitalo-media
maria.makinen@isannointiliitto.fi
044 974 3578

Artikkeli Suomen parasta taloyhtiötä kehitetään kaikkien asukkaiden hyväksi julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.