Omatoiminen varautuminen kannattaa niin taloyhtiössä kuin kotona. Kiinteistölehti osallistui HELPEn järjestämälle Asuinkiinteistön turvallisuushenkilöstön peruskurssille. Siellä opetellaan esimerkiksi alkusammutustaitoja.
Perjantaina ilmestyvässä Suomen Kiinteistölehden helmikuun numerossa on paljon asiaa muun muassa taloyhtiön turvallisuudesta. Lehdessä on myös 19-sivuinen Talotekniikkaliite, jossa pääosassa ovat taloyhtiön ja uuden talotekniikan tietoturvaongelmat ja niiden ratkaisut.
Yhtiökokousten valmistelu alkaa jo. Helmikuun Kiinteistölehti kertoo siitä monen artikkelin voimin. Aiheita ovat muun muassa osakkaan oikeus saada asiansa yhtiökokouksen esityslistalle ja määräenemmistöä vaativat päätökset.
Ilmastonmuutos tuo lisää tulvia, asiantuntijat kertovat Mervi Ala-Prinkkilän artikkelissa. He antavat myös varautumisvinkkejä. Kiinteistöliiton tuore tutkimuskin kertoo ympäristöasioista. Sen tulosten mukaan taloyhtiöt haluaisivat kierrättää nykyistä enemmän.
Kerromme myös, että Taloyhtiön vastuunjakotaulukko laajeni kattamaan rakennuskannan teknisen kehityksen ja uusia ilmiöitä, kuten tuhoeläimet. Samalla Suomen Kiinteistöliitto katsoi järkeväksi muuttaa eräiden kunnossapitovastuiden tulkintoja.
Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta. Helmikuun näköislehden voit lukea jo nyt.
Artikkeli Paloturvallisuutta ja nettirosvojen torjuntaa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.