Vinkit sujuvaan jouluun & vuodenvaihteeseen taloyhtiössä

Monissa taloyhtiöissä on jo valmistauduttu jouluun ja vuodenvaihteeseen erilaisin koristuksin ja puurojuhlin. Pyhät ja lomat sujuvat sopuisasti ja turvallisesti, kun muistaa muutamat vinkit.

Turvallisuus ennen kaikkea

  • Kynttilöitä ei saa jättää palamaan vahtimatta. Pienikin kynttilä aiheuttaa suuren vaaran esimerkiksi liian lähellä verhoa tai palavalla alustalla. Liian lähelle toisiaan sijoitetut tuikut voivat roihahtaa suureen liekkiin.
  • Valosarjojen kunto pitää tarkistaa ennen niiden kytkemistä joulukuuseen tai parvekkeelle. Viallinen sähköjohto aiheuttaa tulipalovaaran.
  • Raketteja ei saa ampua missä sattuu, vaan esimerkiksi kaupunkialueella täytyy noudattaa kaupunkikohtaisia rajoituksia. Raketit kannattaakin ampua muualla kuin taloyhtiön pihalla.

Kierrätä jätteet oikein

  • Lahjapaperit kuuluvat sekajätteeseen.
  • Ei kinkkurasvaa viemäriin! Viemäriin kaadettu rasva tukkii putket. Kinkkurasva jähmetetään biojätepussissa tai sanomalehdessä, jolloin se viedään biojätteeseen. Rasvan voi kaataa myös maitotölkkiin ja viedä jähmettyneenä sekajätteeseen.
  • Joulun jälkeen joulukuusi kuljetetaan esimerkiksi lakanassa jätekatoksen luo. Lakanasta neulaset voi pudistella ulos, eikä rappu sotkeennu.
  • Joulun pyhinä kannattaa olla kärsivällinen, sillä myös jätehuolto lomailee. Roskaakin tulee tavallista enemmän, joten jäteastiat voivat olla muutaman päivän ajan poikkeuksellisen täynnä.

Naapurisopua unohtamatta

  • Kaikki eivät vietä joulua. Naapurien joulurauhaa voi kuitenkin kunnioittaa esimerkiksi jättämällä kodin remontit toiseen hetkeen.
  • Joulusaunan jälkeen jokaisen saunojan täytyy siivota jälkensä, ja erityisen hyvin silloin, jos on vastonut tai vihtonut. Näin seuraavan saunojan on mukava tulla omalle vuorolleen.
  • Parvekkeelle saa laittaa jouluvaloja. Jos välkkyvä valo häiritsee naapuria, kannattaa asiassa yrittää päästä sopuun keskustelemalla.
  • Jos järjestää uudenvuoden juhlat tai muut pirskeet, juhlista kannattaa kertoa kerro naapureille etukäteen. Hiljaisuutta täytyy noudattaa myös juhlakaudella.

 

Lue lisää Kotitalosta: Näin lajittelet joulun ja uudenvuoden jätteet oikein

Lue lisää Kotitalosta: Saako kerrostalossa ripustaa kranssin ulko-oveen ja muita joulun kysymyksiä

 

Uutishuoneeseen

Artikkeli Vinkit sujuvaan jouluun & vuodenvaihteeseen taloyhtiössä julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.