Tunnista kerrostalon energiasyöpöt

Taloyhtiöiden kiinteistökustannukset ovat rajussa nousussa. Kustannusten kasvua voi hillitä säästämällä muun muassa lämmityksessä, sähkössä ja lämpimän veden kulutuksessa. Isännöintiliitto osallistuu Astetta alemmas -kansalaiskampanjaan ja haastaa myös kaikki taloyhtiöt sekä koko isännöintialan mukaan.

Tulevan talven energiakriisi ja sen vaikutukset taloyhtiöiden kustannuksiin aiheuttavat paljon huolta asukkaissa ympäri Suomen. Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva kertoo, millä toimilla taloyhtiö voi säästää energiakustannuksissa.

1. Huonelämpötila astetta alemmas

Lämmityskulut muodostavat kaksi kolmasosaa taloyhtiön hoitokuluista. Lämmityksessä säästäminen vaikuttaa siis taloyhtiön kulupaineisiin merkittävästi.

Taloyhtiön hallitus voi päättää yhteistilojen sekä huonelämpötilan laskemisesta taloyhtiössä. Jos lämpötilaa lasketaan yhdellä asteella, säästöä tulee noin viisi prosenttia. Jotta muutos sujuu miellyttävästi, huonelämpötilan lasku kannattaa tehdä aste kerrallaan. Yhteisissä tiloissa, kuten rappukäytävissä, pyöräkellareissa, autotalleissa ja varastotiloissa lämpötilaa voi alentaa kerralla runsaasti.

2. Laitteistojen säädöt kuntoon

Taloyhtiön laitteistojen säätöjen tarkistaminen ja huoltaminen on erityisen tärkeää tänä syksynä. Huoltamalla ja säätämällä esimerkiksi ilmanvaihto- ja lämmityslaitteet voidaan hillitä lämmön karkaamista harakoille. Taloyhtiön hallitus voi valtuuttaa isännöitsijän tilaamaan huolto- ja säätötoimet huoltoyhtiöltä tai laitteiden palveluntarjoajalta.

3. Taloyhtiön kiinteistösähkön kulutus syyniin

Taloyhtiön kiinteistösähkön vaikutus hoitokuluihin on noin 4–5 %. Sähkön hinnan noustessa vaikutus voi kuitenkin nosta paljon suuremmaksi. Kiinteistösähkön kulutusta voi hillitä muun muassa taloyhtiön saunan lämmitystä pienentämällä. Maalämmöllä lämpiävissä kerrostaloissa lämpöpumppujen sähkönkulutus vaikuttaa sähkölaskuun merkittävästi, joten lämmityksen vähentäminen vähentää myös sähkönkulutusta.

4. Asukkaat mukaan säästötalkoisiin

Asukkaiden arkisilla energiansäästötoimilla on iso vaikutus koko Suomen energiankulutukseen – ja myös omaan sähkölaskuunsa. Termostaattien kääntäminen viileämmälle, viileämmät ja lyhyemmät suihkut, maltillinen saunominen sekä energiansäästäminen erityisesti kulutushuippujen aikaan arki-iltaisin auttavat säästämään energiaa.

Taloyhtiön kannattaa viestiä näistä toimista asukkaille. Haastammekin kaikki taloyhtiöt ja isännöintialan toimijat mukaan Astetta alemmas -kampanjaan, viestimään asiasta omien talojensa asukkaille sekä tekemään omia, taloyhtiötason energiatekoja, Koro-Kanerva sanoo.

5. Pitkäaikainen energiatehokkuus ja ilmastoystävällisyys tarkasteluun

Vaikka tulevan talven energiakriisin taustalla ovat erityisesti Venäjän sotatoimet ja kaasun tuonnin pysäyttäminen Eurooppaan, energiakustannusten nousuun vaikuttaa myös ilmastonmuutos ja tarve luopua fossiilisista polttoaineista.

Taloyhtiössä kannattaa siis tarkastella omaa lämmitystapaa ja energiaratkaisuja myös niin, että ne ovat pitkällä tähtäimellä tehokkaita ja ilmastoystävällisiä. Näin kustannukset säilyvät kohtuullisina myös pitkällä tähtäimellä.

Tällä hetkellä näkyy hyvin se, että kustannusnousu on huomattavasti maltillisempaa paikkakunnilla, joissa vihreä siirtymä on tehty ja kaukolämmön tuotanto tapahtuu jo uusiutuvalla energialla. Helsingissä kaukolämmön vihreä siirtymä on vasta alussa, ja se heijastuu lämmityskustannusten vahvana nousuna, Koro-Kanerva kommentoi.

6. Varaudu kuitenkin myös sähkökatkoihin

Energiakriisin takia ensi talvena on uhkana myös sähkön säännöstely. Energiansäästökampanjalla pyritään siihen, että sähkökatkoja ei tarvitsisi toteuttaa.

 Taloyhtiössä kannattaa silti käydä myös se keskustelu, miten talo toimii, jos sähkökatkoja tulee. Asukkaita kannattaa muistuttaa myös 72 tunnin varautumisen säännöstä, jota viranomaiset suosittelevat kaikkina aikoina. Toivottavasti näille ei tule käyttöä, mutta tänä talvena varautuminen on kuitenkin tarpeellisempaa kuin kertaakaan sitten 1970-luvun energiakriisin, Koro-Kanerva summaa.

Tule mukaan Astetta alemmas -kampanjaan!

Isännöintiliitto osallistuu Astetta alemmas -kampanjaan. Astetta alemmas on Motivan, Energiaviraston, työ- ja elinkeinoministeriön, valtioneuvoston kanslian, ympäristöministeriön ja Sitran yhteistyökampanja. Kampanja käynnistyy täysillä 10.10.2022 ja jatkuu koko lämmityskauden.

Isännöintiliitto haastaa myös kaikki taloyhtiöt ja isännöintialan toimijat mukaan kampanjaan tekemään omia, taloyhtiötason energiatekoja sekä viestimään kampanjasta asukkaille. Jos kaikissa suomalaiskodeissa lasketaan huonelämpötilaa yhdellä asteella, lämmitysenergiaa säästyy jopa 2 terawattituntia. Säästetty energia vastaa 90 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

Kaikkein pienimpienkin energiansäästötoimien merkitys moninkertaistuu, kun teemme ne yhdessä. Osoita suomalaista sinnikkyyttä ja tartu energiansäästön haasteeseen.

#astettaalemmas #energiateko #isännöintitekeehyvää

Artikkeli Tunnista kerrostalon energiasyöpöt julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.