Taloyhtiön pelastussuunnitelma kannattaa nyt päivittää ja tiedottaa siitä kevään yhtiökokouksessa. Taloyhtiöiden turvallisuusasiat ovat herättäneet viime aikoina huolta asukkaissa, ja isännöintiin on tullut yhteydenottoja väestönsuoja- ja muissa pelastusasioissa.
Tiedottaminen pelastussuunnitelmasta on usein taloyhtiössä heikoin lenkki pelastussuunnitelmaa koskevien velvoitteiden täyttämisessä. Vaikka lain edellyttämä pelastussuunnitelma on laadittu, ei siitä tiedottamisesta ole välttämättä huolehdittu. On taloyhtiön hallituksen vastuulla, että pelastussuunnitelmasta tiedotetaan, Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Valkama alleviivaa.
– Pelastussuunnitelmat on todennäköisesti laajasti laadittu, mutta niitä ei välttämättä ole päivitetty ja pidetty ajan tasalla eikä tiedottamista ole hoidettu, Valkama arvioi monen taloyhtiön tilannetta.
Ukrainan sodan aiheuttama epävarmuus on saanut asukkaat kyselemään isännöinnistä oman taloyhtiön turvallisuusasioita aikaisempaa enemmän.
– Usein kysytty kysymys tällä hetkellä on, onko talossa väestönsuojaa lainkaan. Lisäksi asukkaita kiinnostaa kuinka nopeasti sellainen on otettavissa käyttöön ja milloin viimeksi tai onko ylipäätään väestönsuojatarkastuksia tehty. Nämä tiedot pitää löytyä pelastussuunnitelmasta, Valkama sanoo.
Taloyhtiön turvallisuusasiat herättävät asukkaissa kysymyksiä
Kevään yhtiökokoukset ovat hyvä paikka tiedottaa pelastussuunnitelmasta etenkin, kun asukkaat ovat aiheesta nyt erityisen kiinnostuneita. Yhtiökokouskutsun mukana voi esimerkiksi toimittaa pelastussuunnitelman tai tiedon siitä, mistä se on saatavilla.
Yhtiökokouksessa voi Valkaman mukaan käydä pelastussuunnitelman sisällön pääpiirteittäin läpi ja samalla antaa osakkaille mahdollisuuden esittää asiaan liittyviä kysymyksiä ja kommentteja. Saatujen kommenttien perusteella voidaan myös tarvittaessa päivittää pelastussuunnitelmaa.
– Kannattaa vähintään varautua vastaamaan yhtiökokouksessa pelastussuunnitelmaa ja väestönsuojelua koskeviin kysymyksiin, Valkama sanoo.
Tiedottamisen tavoista ei ole tarkempia säännöksiä, joten hallitus ja isännöitsijä voivat valita taloyhtiölle parhaiten soveltuvan tavan viestiä pelastussuunnitelman sisällöstä. Tiedottamisessa on kuitenkin huomioitava kaikki asukkaat, joten pelastussuunnitelman tallentaminen esimerkiksi verkkosivuille ei vielä riitä.
Pelastussuunnitelma on pelastuslain mukaan laadittava asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa. Siinä esitetään rakennukseen liittyvät vaaranpaikat ja riskit, annetaan toimintaohjeet tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisemiseksi sekä vaaratilanteissa kuten tulipalossa toimimiseksi, Valkama kertoo.
Vastuu pelastussuunnittelusta ja sen ajan tasalla pitämisestä ja tiedottamisesta on taloyhtiön hallituksella siitäkin huolimatta, että taloyhtiössä olisi valittu turvallisuuspäällikkö tai vastaava henkilö, Valkama huomauttaa.
Lisätietoja
Jenni Valkama
Lakiasiantuntija, Isännöintiliitto
jenni.valkama@isannointiliitto.fi
p. 050 536 5154
Artikkeli Taloyhtiön pelastussuunnitelma on nyt syytä päivittää – Kevään yhtiökokouksessa kannattaa tiedottaa turvallisuusasioista julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.