Parveke voi kasvaa remontissa

Monessa 1970-luvulla valmistuneessa taloyhtiössä lähestyy julkisivujen ja parvekkeiden peruskorjaus. Samalla parvekkeet voi kohentaa uuden vuosituhannen tasolle, kuten helsinkiläisessä taloyhtiössä, todetaan lokakuun kansikuvajutussa.

Ensi viikolla posti kantaa kotiisi Suomen Kiinteistölehden lokakuun numeron. Lauttasaarelaistalon perusteellisesta julkisivuremontista ja siihen liittyvästä parvekkeiden laajentamisesta ja parantamisesta kertoo Jukka Sirenin artikkeli.

Kaukolämpö tuo Suomessa luotettavasti ja sisäsiististi lämpöä taloon. Siitä on kuitenkin suurempi ilo, jos myös talon patteriverkosto on kunnossa. Aiheesta löytyy lehdestä tuhti tietopaketti.

Putkistosaneerauksen yhteydessä voidaan kehittää kiinteistön energiataloutta, kertoo Pekka Karppisen artikkeli Monta asiaa putkeen yhdellä remontilla. Myös vesikalusteiden valinnalla voivat taloyhtiö ja kaikki osakkaat vaikuttaa sekä mukavuuteen että energiatehokkuuteen, sanovat asiantuntijat Mervi Ala-Prinkkilän haastattelemina. Mitä osakas itse saa asuntonsa märkätiloissa tehdä ja teettää, sitä valottaa artikkelissaan Lexian Carita Hulma.

Kavala asbesti ei näy paljaalla silmällä, vaan sen havaitseminen vaatii laboratorioanalyysin. Sellaisen teosta voikkaalaisessa Lab-Acessa kerrotaan myös lokakuun lehdessä.

Rakennuksen kosteudenhallinta voidaan sen sijaan saada kuriin julkisivukorjauksessa, selviää Kari Leponiemen artikkelista.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta!

Olemme mukana Finnbuild -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 10. – 12.10. ja löydät meidät osastolta 7D141. Hae uusin Kiinteistölehti osastoltamme!

Artikkeli Parveke voi kasvaa remontissa julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.