Lehtikeli vai ensilumi? Listasimme taloyhtiön pihan syystoimet

Ilmatieteen laitos uutisoi viime viikolla ensilumen jo sataneen Kainuussa. Syksyn ulkotöiden muistilistalla taloyhtiössä on muun muassa puhdistaa rännit lehdistä, tarkistaa leikkipaikat, puiden kunto ja valaistus sekä valmistautua lumentuloon.

1. Puhdista rännit lehdistä

Syksyn lehdet voivat pahimmillaan tukkia kerrostalon rännit ja sadevesikourut niin tehokkaasti, että syyssateiden vesi pääsee roiskumaan seinärakenteisiin. Rännien puhdistaminen lehdistä onkin hyvä muistaa taloyhtiöissä. Työssä on erityisen tärkeää huolehtia työturvallisuudesta. Kerrostalossa työn hoitaa useimmiten huoltoyhtiö isännöitsijän tilaamana.

2. Tarkista taloyhtiön leikkipaikan ja piha-alueiden kunto

Taloyhtiön leikkipaikka tulee tarkistaa säännöllisesti. Hyvä rytmi on tarkistaa välineiden kunto ja turvahiekan kunto esimerkiksi keväällä lumien sulamisen jälkeen sekä syksyllä. Piha-alue kannattaa tarkastaa myös laajemmin ja korjauttaa esimerkiksi kuopat.

3. Tarkista puiden kunto

Piha-alueen puiden kunto on hyvä tarkistaa myös. Syysmyrskyt katkovat helposti oksia. Taloyhtiön on hyvä pitää huolta, että huonokuntoiset oksat karsitaan pois ja vaaralliset puut kaadetaan.

4. Haravointitalkoilla voi säästää euroja

Jos pihaa koristavat runsaat lehtipuut, voi pihan haravoiminen ja lehtien poistaminen pihalta talkoovoimin säästää taloyhtiön kuluja. Talkoissa on myös hyvä hetki tavata naapureita ja suunnitella talon tulevaisuutta yhdessä.

5. Valaistus kuntoon

Valaistuksen parantaminen piha-alueella voi vaikuttaa talon viihtyisyyteen ja asukkaiden turvallisuuden tunteeseen merkittävästi. Led-valaistukseen vaihtamalla voi myös säästää sähkönkulutuksessa.

6. Varaudu lumentuloon

Jotta ensilumi ei yllättäisi, kannattaa taloyhtiössä myös varmistaa, onko yhtiön lumenluonnin sopimukset kunnossa. Jos huoltoyhtiö on vastuussa talvikunnossapidosta, kuten aurauksesta, hiekoituksesta sekä kattolumien tarkkailusta ja pudottamisesta, asioista pitää sopia selkeästi ja kirjallisessa muodossa. Jos taas lumityöt hoidetaan talkoilla, kannattaa pelisäännöt kerrata asukkaiden kesken.

Lue lisää

Rännien syyssiivous – kuka hoitaa?

Tarkista taloyhtiön leikkipaikan kunto

Taloyhtiö voi säästää talkoilla tuhansia euroja

Suomeen on satanut virallisesti ensilumi 30.9.2022

Artikkeli Lehtikeli vai ensilumi? Listasimme taloyhtiön pihan syystoimet julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.