Kehittyvä kerrostalo -hanke tuonut jo monta innovatiivista rakennusratkaisua Helsinkiin

Helsinkiä rakennetaan nyt suurella volyymillä. 86 prosenttia Helsingin asunnoista on kerrostaloissa, joten myös suurin kehittämisen tarve kohdistuu niihin.

Helsingin kaupungin vuonna 2009 lanseeraama Kehittyvä kerrostalo -hanke on antanut mahdollisuuden jättää kädenjäljen kerrostaloasumiseen. Tämä koskee ensi sijassa rakennuttajia ja suunnittelijoita, mutta yhtä lailla osallistumista ja yhteistyötä on tarvittu myös asukkailta.

Huomattava osa hankkeissa toteutetuista kerrostaloista on joko kaupungin omistamalle maalle rakennettuja vuokrataloja tai Hitas-kohteita, mutta mukaan on mahtunut myös kaikki muut asumisen hallintamuodot.

Kehittyvä kerrostalo -seminaari järjestettiin jälleen torstaina 14.11. Seminaari järjestetään joka toinen vuosi ja siellä kuullaan kokemuksia jo toteutuneista hankkeista sekä esitetään uusia hankeideoita. Tällä kertaa esillä olivat mm. puurakentaminen, muunneltavuus, viherrakentaminen sekä rakentamisen ympäristötavoitteet.

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki muistutti avauspuheenvuorossaan, että Helsingin asuntorakentamiseen vaikuttavat tulevina vuosina niin viime aikojen matalat syntyvyysluvut kuin myös asetetut ympäristönsuojelulliset tavoitteet, kuten hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.

Hankeen kuulumisia esitellyt erityissuunnittelija Riikka Karjalainen kertoi, että tulevaisuutta viitoittavat sekä hankeen kansainvälistyminen että kaupunkilähtöisyys. Suunnittelussa keskeisiksi huomion kohteiksi nousevat mm. pihat ja porrashuoneet sekä vehreys, ikääntyneiden uudet asumismuodot ja kaupunkiuudistusalueiden vetovoiman lisääminen.

Yhteisölliset asumisratkaisut ja kiertotalous tulevien hankkeiden ytimessä

Seminaarissa esitellyistä hankkeista jo valmistuneissa korostuivat mm. viherrakentaminen (Jätkäsaaren viherkatot), lapsiperheiden tarpeet huomioiva rakentaminen (Kalasatama), muuntojoustava kerrostalo, kerrospihatalo ja kohtuuhintainen kerrostalo (esim. Hitas-kohde Kivikkossa).

Käynnistymässä olevissa hankkeissa kantava teema on kestävä kehitys. Näistä yhdessä panostetaan asuntojen muunneltavuuteen, jolla tähdätään rakennusten käyttöiän pidentämiseen. Luvassa on myös lisää puurakentamista, joka on rakennustapana huomattavasti betonirakentamista ekologisempaa. Lisäksi yksi kohteista on kestäviä teknisiä ratkaisuja sekä luonnollisia muovittomia rakennusmateriaaleja hyödyntävä kerrostalohanke.

Horisontissa siintää jo näitä kahta aaltoa seuraava teema, nimittäin kiertotalous ja yhteisöllisyys. Circular City Village CO-10 Oy tarjoaa kierrätysmateriaaleja hyödyntävää, energiatehokasta ja ennen kaikkea yhteisöllisyyttä korostavaa rakentamista. Village Co-living puolestaan tarjoaa yhteisöasujille suunnattuja vuokra-asuntoja, joiden suunnittelussa pyritään kokonaisvaltaiseen kestävyyteen. Lisäksi on vielä EXCESS-plusenergiatalo -projekti, joka lupaa tuottaa vuositasolla enemmän energiaa kuin mitä rakennus kuluttaa.

Innovatiivisuus näyttää vain kasvavan Kestävä kerrostalo -hankeen edetessä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää.

Kehittyvä kerrostalo -hanke

  • Käynnistetty vuonna 2009

  • tarkoituksena kehittää kaupunki- ja kerrostaloasumista Helsingissä

  • tarjoaa rakennuttajille tilaisuuden kokeilla uutta

  • tarjoaa asukkaille uudenalaisia asumisvaihtoehtoja.

Hyväksytty rakennushanke:

  • Toteuttaa kaupungin strategisia tavoitteita

  • sisältää uutuusarvoa (kansallisesti, Helsingissä, hankeen puitteissa tai kansainvälisesti)

  • kehittää merkittävästi asuntorakentamista tai asumisen ratkaisuja

  • on kaupunkikuvaltaan korkeatasoinen

  • tuo lisäarvoa asukkaille

  • on toteutuskelpoinen (riskit tunnetaan ja osataan huomioida)

  • nostaa esikaupunkialueen statusta.

Artikkeli Kehittyvä kerrostalo -hanke tuonut jo monta innovatiivista rakennusratkaisua Helsinkiin julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.