Kattoliitto kehottaa huolelliseen suunnitteluun ja toteutukseen, kun katoille asennetaan aurinkopaneeleita tai muita laitteita. Pahimmillaan esimerkiksi katon vedenpitävyys voi vaarantua ja takuu raueta, mikäli asennuksia ei ole toteutettu ammattitaitoisesti.
Erilaisten laitteiden, kuten satelliittiantennien ja -lautasten sekä mainoskylttien ja aurinkopaneelien asennukset katoille ovat yleistyneet eikä yhtälö ole ongelmaton. Erityisesti kiinnostus aurinkoenergiaan on koko ajan kasvanut, ja aurinkopaneelit katolla ovat yleistyneet niin teollisuusrakennuksissa kuin kotitalouksissakin. Aurinkopaneelien ja muiden laitteiden asentamisessa on kuitenkin monia huomioonotettavia asioita, jotta katon toimivuus on taattu.
Aurinkopaneelien kiinnitys ja sijoittaminen tulee aina suunnitella kohdekohtaisesti, jotta varmistetaan alustan kantavuus, kiinnityksen kestävyys, vesitiiveys, vedenohjaus sekä lumi- ja tuulikuormat. Olemassa olevan rakenteen kuormituksen kestävyys tai sallittavat lisäkuormat on huomioitava suunnittelussa. Katoille asennettavissa aurinkovoimaloissa rakennesuunnittelija onkin tärkeä yhteistyökumppani. Aurinkopaneelien asentajalla ei välttämättä ole riittäviä valmiuksia varmistua katon teknisestä toiminnasta.
Katolle jälkiasennuksia tehtäessä vastuu- ja takuuasiat voivat jäädä epäselviksi tilaajalle. Esimerkiksi urakoitsijoiden myöntämien takuiden ehtona on yleensä katon säännöllinen huolto. Tämä voi vaikeutua tai estyä kokonaan katolle asennettujen lisävarusteiden johdosta, jolloin katolle myönnetty takuu raukeaa. Kattoliiton suositus onkin, että tilaaja on aina ennen katolle tehtäviä laiteasennuksia yhteydessä takuun myöntäneeseen kattourakoitsijaan.
Rakennesuunnittelun lisäksi on varmistettava kattourakoitsijan ja laiteasennusta suorittavan tahon keskinäinen tiedonkulku. Asia ei ole itsestäänselvyys myöskään rakenteilla olevissa kohteissa, joissa jokainen urakoitsija huolehtii omasta vastuustaan ja urakastaan. Kattoliiton mukaan tiedonkulkuun urakoitsijoiden välillä olisi kiinnitettävä enemmän huomiota ja tilaajille korostettava kokonaisuuden ja suunnittelun tärkeyttä.
Artikkeli Kattoliitto huolissaan katolle tehtävien laiteasennusten tuomista ongelmista julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinteistölehti.