Tuore tutkimus osoittaa, että asiakkaat pitävät isännöintiä luotettavana, asiantuntevana ja vastuullisena.
Isännöintiliiton ja Kiinteistöliiton yhdessä tekemä laaja Isännöinnin laatu 2020 -tutkimus kertoo, että valtaosa isännöinnin asiakkaista on tyytyväisiä ja ala saa hyviä arvosanoja. Korkeita arvosanoja saa erityisesti isännöintialan vastuullisuus.
− Mielestäni tutkimus osoittaa, että kavallukset ja muut väärinkäytökset nähdään erittäin tuomittavina yksittäistapauksina, jotka eivät kuitenkaan pilaa koko alan mainetta. Tämä on erittäin hyvä uutinen kaikkien alalla hyvin ja vastuullisesti toimivien kannalta, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.
Taloyhtiöt arvostavat perusasioita: isännöitsijän osaamista, asiantuntemusta ja luotettavuutta. Nämä ominaisuudet nousevat vastuullisuuden lisäksi arvosana-asteikossa korkealle.
Koro-Kanervan mukaan isännöinti henkilöityy edelleen vahvasti ja isännöitsijä on se, jonka ammattitaito näkyy asiakkaiden suuntaan.
− Isännöitsijä toimii siis ikään kuin näyteikkunana yritykseensä, mutta hänen lisäkseen taloyhtiöiden asioita hoitavat esimerkiksi talouden ja asiakaspalvelun ammattilaiset.
Iso osa isännöitsijän työstä on näkymätöntä
Tutkimus toi esiin myös sen, että paitsi asukkaat, myöskään kaikki hallituksen jäsenet eivät tiedä, mitä kaikkea isännöinti pitää sisällään.
− Mitä pidempi asiakassuhde, sitä paremmin asiakas ymmärtää, mitä isännöitsijä tekee. Tässä koko alan pitää petrata, jotta isännöinnin työ ja koulutustausta tulevat näkyvämmäksi, Koro-Kanerva sanoo.
Isännöitsijä hoitaa muun muassa taloyhtiön rahaliikenteeseen ja korjauksiin liittyvät asiat sekä kokoukset ja huolehtii, että taloyhtiöissä toimitaan lainsäädännön vaatimalla tavalla. Lisäksi isännöitsijän työpöydälle tulee asioita, joita kukaan muu ei hoida. Näitä ovat esimerkiksi häiriökäyttäytyminen ja ikääntymiseen ja syrjäytymiseen liittyvät haasteet.
Tutkimus toteutettiin elo-syyskuussa ja siihen vastasi 6010 taloyhtiön hallituksen jäsentä ja osakasta. Tutkimuksen toteutuksesta ja raportoinnista vastasi KTI Kiinteistötieto Oy.
Tutustu tutkimuksen tuloksiin.
Lisätietoja
Mia Koro-Kanerva
toimitusjohtaja
050 303 1615
mia.koro-kanerva@isannointiliitto.fi
Tuomas Viljamaa
vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja
040 723 5821
tuomas.viljamaa@isannointiliitto.fi
Artikkeli Isännöinti näkyy otsikoissa kavalluksina, mutta asiakkaat arvostavat isännöitsijöitään monin tavoin julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.