Älä tee tätä virhettä kierrätyksessä – haitat voivat olla mittavat

Kesän lämpö saa taloyhtiöiden jätepisteet tuoksahtamaan tavallista voimakkaammin. Jokainen asukas voi välttää yleisen kierrätysvirheen helpolla konstilla.

Etenkin biojäteastia saattaa haista pahalta kesän kuumuudessa. Pahimmassa tapauksessa eltaantunut haju leijailee jätepisteeltä pitkälle taloyhtiön pihaan.

Jos vielä jäteastian kansi jää auki, rotat ja linnut saattavat levittää roskia ympäri pihaa. Sekä eläinten että hajuhaittojen kannalta onkin tärkeää, että jäteastioiden kannet pidetään kiinni.

– On todella hyvä, että ihmiset kierrättävät ja ovat siinä huolellisia. Mutta jos jäteastia on jo kukkuroillaan, sinne ei kannattaisi laittaa väkisin lisää jätettä, jos kansi ei enää sen jälkeen mahdu kiinni, lakiasiantuntija Jenni Valkama Isännöintiliitosta neuvoo.

Jäteastioiden ollessa täynnä kannattaa odottaa niiden tyhjentämistä ennen omien jätteiden viemistä. Jos esimerkiksi haiseva biojätepussi on kuitenkin pakko viedä pois asunnosta, sitä ei saa jättää maahan jäteastian viereen.

– Sekajäte ei ole biojätteelle oikea paikka, mutta sekin on parempi kuin jättää biopussi astian ulkopuolelle, Valkama huomauttaa.

Jos jätepiste on toistuvasti liian täynnä, pitää taloyhtiössä tarkastella astioiden tyhjennysväliä. Sitä voi tarvittaessa tihentää.

– Jäteastioiden tyhjennysväliä voi myös harventaa, jos asukkaat viettävät paljon aikaa esimerkiksi kesämökeillä, eikä jätettä kerry tavalliseen tapaan. Näin ei tule maksettua turhasta, Valkama sanoo.

Uusi jätelaki velvoittaa kierrättämään ahkerammin

Jos jätepisteiden pursuaminen on toistuva ongelma, kannattaa kiinnittää huomiota myös astioiden kokoon ja määrään. Monessa taloyhtiössä jätepisteen uudistaminen on ajankohtaista uuden jätelain myötä.

– Uuden lain myötä vähintään viiden huoneiston taloyhtiössä täytyy kerätä erikseen kartonki, metalli, lasi, muovi ja biojäte. Monessa taloyhtiössä pitää laajentaa jätepistettä ja lisätä uusia jäteastioita, Valkama huomauttaa.

Keräysvelvoitteet tulevat voimaan asteittain heinäkuusta 2022 alkaen. Valkaman mukaan taloyhtiössä kannattaa kartoittaa eri mahdollisuudet ja vaihtoehdot huolella, jos jätepistettä uusitaan.

– Nykyään on tarjolla paljon vaihtoehtoja. On syväkeräysastioita ja eri kokoisia maan pinnalle tulevia astioita. Näistä kannattaa kartoittaa omaan pihaan ja talon tarpeisiin sopivat vaihtoehdot, hän neuvoo.

Lisätietoja

Jenni Valkama
Lakiasiantuntija, Isännöintiliitto
jenni.valkama@isannointiliitto.fi

Artikkeli Älä tee tätä virhettä kierrätyksessä – haitat voivat olla mittavat julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.